Jodi
53
I
Ryhmä
17
Jakso
5
Lohko
p
Protonia
Elektronit
Neutronia
53
53
74
Yleiset ominaisuudet
Järjestysluku
53
Atomipaino
126,90447
Massaluku
127
Luokka
Halogeenit
Väri
Liuskeenharmaa
Radioaktiivisuus
Ei
Kreikan sanasta iodes, violetti
Kiderakenne
Päätepintakeskinen rombinen
Historia
Jodin löysi ranskalainen kemisti Bernard Courtois vuonna 1811.
Hän käsitteli merilevän uutosta saatua nestettä rikkihapolla tuottaakseen violettia höyryä.
Vuonna 1812 Joseph Louis Gay-Lussac osoitti, että jodi oli alkuaine ja sen kemiallisen suhteen klooriin.
Hän käsitteli merilevän uutosta saatua nestettä rikkihapolla tuottaakseen violettia höyryä.
Vuonna 1812 Joseph Louis Gay-Lussac osoitti, että jodi oli alkuaine ja sen kemiallisen suhteen klooriin.
Elektroneja elektronikuorilla
2, 8, 18, 18, 7
Orbitaalirakenne
[Kr] 4d10 5s2 5p5
Merilevä oli tärkein luonnollisen jodin lähde 1700- ja 1800-luvuilla
Fyysiset ominaisuudet
Olomuoto
Kiinteä
Tiheys
4,93 g/cm3
Sulamispiste
386,85 K | 113,7 °C | 236,66 °F
Kiehumispiste
457,4 K | 184,25 °C | 363,65 °F
Sulamislämpö
7,76 kJ/mol
Höyrystymislämpö
20,9 kJ/mol
Ominaislämpökapasiteetti
0,214 J/g·K
Esiintyvyys maankuoressa
0,000049%
Esiintyvyys maailmankaikkeudessa
1×10-7%
CAS-numero
7553-56-2
PubChem CID-numero
807
Atomiominaisuudet
Atomisäde
140 pm
Kovalenttisäde
139 pm
Elektronegatiivisuus
2,66 (Paulingin asteikko)
Ionisoitumispotentiaali
10,4513 eV
Moolitilavuus
25,74 cm3/mol
Lämmönjohtavuus
0,00449 W/cm·K
Hapetusluvut
-1, 1, 3, 5, 7
Käyttö
Merilevä oli tärkein luonnollisen jodin lähde 1700- ja 1800-luvuilla
Alkuainejodi on myrkyllistä, jos sitä otetaan suun kautta
Isotooppi
Vakaat isotoopit
127IEpävakaat isotoopit
108I, 109I, 110I, 111I, 112I, 113I, 114I, 115I, 116I, 117I, 118I, 119I, 120I, 121I, 122I, 123I, 124I, 125I, 126I, 128I, 129I, 130I, 131I, 132I, 133I, 134I, 135I, 136I, 137I, 138I, 139I, 140I, 141I, 142I, 143I, 144I